Minä lentelin

Hän asui huoneistossa, jonka ovessa ei ollut hänen 

  nimeään - mutta jonka seinillä

rappeutunut maalinpinta kuvaili
hänen sielunmaisemaansa tarkasti.
Hän oli halvan julma mies
ehkä liian syvän sydämen kera
tietäen sen itse - tasan tarkkaan.

Ja minä lentelin hänen huoneistossaan
kuin yöperhonen.
Katselin häntä - ja rakastuin.

Ja kun talvi pysähtyi
laski hän jykevillä reisillään päiviä kesään.
Kuin poikanen odotti jotakin suurta -
tapahtuvaksi, sillä ulkona humisi ja
soitto soi -  ja juuri se
veti niin häntä puoleensa.


Ja minä lentelin hänen makuuhuoneessaan
piirtelin tunteitani hänen selkäänsä -
kun hän janosi mettäni,
ja humaltuneena siitä
kohtasi pelkonsa. 


Muutama päivä siitä -
kuten tuulet jo minulle edellä kertoivat
nousi hän - ja sanoi;
Juuri siksi koska sinä et ymmärrä - on se syy.
Ja se riitti hänelle syyksi.

Ja niin minä katosin,
kuin nappia painamalla
usko - toivo ja rakkaus käsilaukussani
sirpaleet sielussani ja
ja siivet takkini alla
korkokengillä kopistellen kaduille.

Vain hyvästi rakas
jäi sanomatta, 
koska sitä hän ei halunnut 
seinilleen.