Ajattelijan alla

Kurkistin hetkeen

jossa suudelma kohtasi toisen ihmisen 
vuonna 1889 - Rodinin kehossa,
kuin teoksessa - valettuna

pronssiin.

Kuin kulkeneena lävitse
aikakausien,
pysähtyneenä nyt hetkeen,

kuin osana - jumalallista näytelmää,

 tänne Pohjolaan.

Vaan mitä me tuosta ymmärrämme?

Ymmärrämmekö lainkaan -
tai mitään tuosta
hetken ainutlaatuisuudesta?

Näemmekö tuota 

kaunista kuolematonta

eroottisuutta -
miehen ja naisen välillä ?

Jättääkö Rodin jälkensä meihin

nostaessaan alastonta naista -

alastoman miehen voimin

rintakehälleen -
kuin kehräävää kissaa?

Ajatella, että yksi ainut mies

on riittänyt tuon illuusion kuvaamiseen!

Tuo mies, joka luopui rakkaastaan

taiteensa - happensa vuoksi.

Ja silti - tuo samainen mies

rakastui uudelleen,

saaden  nauttia avioliitostaan 16 vuorokautta

ennenkuin rakastettu kuoli..

ja Rodin itse alle vuoden sen jälkeen

myös itse..