Täältä - kauas
kevään valo astuu ikkunasta
huoneisiini, jossa elämää
ikkunalaudoilla asti.
Täältä näkyy kauas.
Täällä pureskelen itsekseni
viimeisiä sanojasi - kirjoitettuja.
Ajatuksissani pysähdyn luonasi
jossa ilma roikkuu kattokruunussa
kuin väärään aikaan vedetty ja väännetty
aikakausi.
Sormeilen eteisessäsi rappeutunutta
maalipintaa - joka huutaa siinä
kuin avunpyyntöä!
Siinä se huutaa - kun istut
etkä muuta tahdo - juuri nyt.
Käärit itseäsi kuin kaalikääryle
kohti talvea - vaikka kevät tuulet ovat
jo kattojemme yllä.
Elät yksin - ei edes isäsi koira
ole enää kanssasi.
Kitara sentään.
Viimeisimmänkin täti-ihmisen
olet karkoittanut väkevästi nurkistasi.
Kaukana - kaikesta
mutta kuin sielusta - sieluun,
tunnen miten elät karussa maassasi
haavojasi nuollen.
Mutta kukapa tietää - jospa vielä
osasit astua kevääseen
ja muuttua onnelliseksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti