Kuva: Tibu Borgsten
Vielä kun maa on valkoisena
ja narahtelee allani -
askel askelelta,
ja vielä kun kuulen talven
temppelikellojen soivan kaukaa..
Silloin ponkaisen itseni irti
ja lähden jo lentoon.
Lentoon on lähdettävä minun
aikaisin -
ottaakseni paikkani keväässä,
löytääkseni, nähdäkseni sen käännös,
jossa se paljastaa kasvonsa.
Jossa se suutelee maata
ja kuiskaa kaikelle elävälle
rakkauttaan.
Rakkauttaan jossa minäkin
kylven -
ja havahdun muistamaan,
että elämä maan päällä
on vain lyhyt matka -
henkiseen matkaani verrattuna.
Ja niin minä lennän
taas keväässä -
siivet tuntien selässäni..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti