Olen kirjoittanut vuosia
sudenkorennoista
lohikäärmeestä
ritarista
sekä
vanhasta kuningattaresta.
Vaan nyt on keisarin vuoro.
Keisarin
jota aluksi pelästyin
suurin tuntein.
Keisarin
joka osasi laulaa ja kirjoittaa
kaikilla elämän väreillä, mutta
joka eli yksinäistä elämää
kuten keisareilla on tapanaan.
Vaan kuten saduissa
päädyin mutkien kautta
hänen syleilyynsä,
huoneisiin joissa aika oli kaunista
mutta pysähtynyttä.
Ja havahduin -
kuten sen jälkeen
kuten sen jälkeen
aamuissani-joissa yhä herään
hänen suudelmansa-muistot huulillani
pohtien-miten hän mahtaa voida
hänen suudelmansa-muistot huulillani
pohtien-miten hän mahtaa voida
ajassa jota ei hallitse,
huoneissaan - joissa on
huoneissaan - joissa on
turhaa niin
yksin.
yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti