Vaelteli ristiin rastiin maata
upseerin saappaissa
väkevä mies.
Loputonta pimeyttäkö pelkäsi
vaiko loputtomia kovia sanoja
ja kohtaloaan?
Kävi kotonaan pyykillä
sitten taas jo läksi
omille teilleen.
Narraili naisia naurullaan
kunnes taas hävisi.
Hyvin oli opetellut
kulkemaan ja katselemaan
syvälle silmiin
ja sielujen pohjiin asti.
Vallan pyrki kuin kuorimaan toista
ja valtaansa kierimään.
Päivät kulki ryhdissä.
Öisin oli kaikki toisin,
ulvoi kuin villieläin
imi itseensä kuuta
taivaalta ja
leikitteli itsekseen loitsuilla.
Vaan aina kun tuuli kääntyi aamulla
puraisi susi miehessä
itseään kieleen.
Eikä se parka ottanut onkeensa.
Siksi tuli sellainenkin päivä, jolloin
kaikki naiset nauroivat yhdessä tälle.
Ja vasta tuolloin se pakeni vähin äänin
häntä koipiensa välissä juuri sinne
mistä oli tullutkin - metsään.
Siellä se sitten eleli
onnettomana miehenä
elämänsä loppuun asti -
upseerin saappaitaan kyynelillään kiillotellen.
Lapin miehelle omistettu runo, joka sai alkuunsa siitä että mies väänsi kirjoitukseni oman näköisekseen ja väitti alkuperäisen sisällön olevan omien sanojensa mittainen. No, lapin miehen kanssa ei parane asiasta kiistellä, kun sehän vasta on jääräpäisyydessään niin sokea ettei edes upseerin saappaat jalassa asiaa auta.
VastaaPoistaVallan hieno ja mukava mies, vaan kumppaniksi susi.