Kuva: Tibu Borgstén
kuin kaksi karamellipaperia
laskeutuen alas
päiväuniin.
Kevyet henkäyksemme käyvät
yksiin
kuten sydämemme lyönnit
tasaan.
Sitten sinä nukahdat.
Ja minä jään kuin rannalle
yksinäni - ihailemaan
jokaista kehosi nousua
ja jokaista siinä olevaa laskua.
Niillä sormenpääni vaeltavat
hempeästi ja herkästi
kuin kesäaamun tuulessa
heinän lailla.
Tässä ja nyt -
päiväunilla
opettelen olemaan
kanssasi.
Opettelen laskeutumaan
vierellesi - äärettömyyteen
joka on täynnä ääriviivojasi.
Olemaan vierelläsi täyttyneenä
sanatta.
Kunnes - taas heräänkin
ja tunnistan lämpösi
ja avaamatta silmiäni
aistin kaiken sinussa
näkemättä -sanatta.
Siinä sinä kuitenkin olet -
rakkaani, kuin
oma tulevaisuuteni maa.
Ja joka askeleellani
olet siinä - jalkojeni juurilla.
Ja me molemmat olemme
varvasjuuriamme myöten
toisiimme näin hellästi -
uppottautuneina.
Olet maani - mieheni
johon päiväunillanikin
aina lennän ja laskeudun
naaras sudenkorennon lailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti