Kuva: Tibu Borgstén
kuten jokaista joskus,
käperryn kuin paperi.
Silloin hyppään hetkeksi ulos
kaikesta tästä,
ympärillä hyrräävästä
hullunmyllystä.
Otan kaikesta etäisyyttä
ja itselleni aikalisän.
Enkä kuuntele muita
vaan etsin pelkästään
totuutta asioihin.
Jos on syksy tai talvi
käärin itseni pehmoiseen,
ja sytytän sydämeni
ja kynttilät taas liekehtimään
pimeässä.
Siinä sitten katselemme
suruani sanatta.
Jos on kevät tai kesä
lähden vaeltamaan metsään
vailla määränpäätä.
Joka askeleella
annan luonnon hoitaa haavaani.
Aina on se hoitanut,
laskua perään lähettämättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti