Lupiini meri

Kuva: Google

Pakkasyönkin jälkeen

avaa aamu aina kasvonsa

kohti jotakin - pilkahtavaa.

Aina se löytää toivonsa

ja onnensa uudestaan.

Näin minäkin aamulla näyn.

Valkoisuuttaan hohtaville hangille

ilmestyi kangastus - 

jossa lapsuuteni meri lepäsi.

Siinä niin sinisenä -
violettiin, valkoiseen ja vaalean punahkoon
hetkittäin sävähdellen.
Näin jälleen kerran - sen kaiken keskellä 

myös sinut.

Kesämekoissamme keräsimme

lupiini merestä kätösillämme kauneutta,

toisille kotiin vietäväksi.

Perhoset ja keijutkin kulkivat vierellämme -

ja kuiskaillen tuuli kiharsi hiuksiamme.

Isolta, niin valtavan isolta tuntui maailma -
kohottaessamme katseemme ylöspäin -
aina taivaalle asti, 
iltaisin maailmanpyörää ihaillessamme.

Syvälle uniimme ja sydämeemme
kaivertuivat tuo kaikki - väriloiste.

Aaltojen lailla ne saapuvat - 
huuhtoutuvat ajassa,
jättäen jälkeensä tuoksunsa ja aarteet

aina uudelleen löydettäväksi-
jaettavaksi sekä nautittavaksi.