Pieni mies

Aamun avautuessa
sumuisena ja kosteana
kirpeän yön jälkeen,
viimeinenkin omena tipahti -
maahan puusta.

Vesipisarat kimaltelivat
siellä, täällä - ja kilahtelivat
hiljaisuudessa.
Syysomenien tuoksu
kulki viileydessä, 
kuin ystävä.


Pieni ohikulkija nuuhkaisi,
ja jatkoi painavin askelin 
matkaansa.
Katse alaspäin, surullisena
selkä eteenpäin kumartuneena
reppu vinosti selässään
potki kiviä - kulkiessaan.

Kohti koulua 
oli selvästi matka.
Vaan mistä mieli niin
pienellä miehellä 
syvästi murtuneena
aamunkajossa?  

Surullinen oli näky, jossa
ei toinen ilonnut aamusta,
nähnyt kimaltelevia pisaroita
vaan kantoi mielessään 
painavia, suuriakin murheita?

Miten voisinkaan kertoa,
että vaikka maailmaan
kaikenlaista mahtuu,
on se myös niin tavattoman
kaunis paikka.
Miten opettaisin näkemään
nuo pienet ilon hippuset,
jotka luovat jokaiselle toivoa?

Pieni mies kulki mutkan taakse
ja hävisi reppuineen.
Mutta pysäytti hetkeksi,
samana aamuna -
kuin viimeinenkin omena
tipahti maahan
puusta.