SILMUKKA TOISEN JÄLKEEN
Nousi aamu linnunlaulujen
hieman harmaana, varovaisena.
Astelin ylös kovia portaita
ja kuulin tusinan verran
naisenergiaa.
Astuin villasukillani huoneeseen.
Asetuin pitkän pöydän ääreen.
Oli aika hiljentyä, sulkea silmät.
Kuunnella, kutsua omaa sydäntään
laajentumaan - lämmittämään sisintä -
ja koko huonetta.
Pöydällä kauniit, hienot langat virtasivat
eri väreissä; vihreää, turkoosia, ruskeaa, oranssia ja lilaa.
Pehmeyttä koko pöydällinen.
Miten ne hoitivatkaan meitä...
Sanatta, luvatta kuin salainen ystävä.
Silmu silmulta.
Hetki hetkeltä.
Sormisilmukoiden kautta hiljentyi koko pöytä.
Henkäisy toisensa jälkeen, hyvää oloa.
Yhdessä oloa ja sydänten voimaa.
Vaan huoneen nurkassa
porisee, kuin vanha kahvinkeitin ikään
nuo kauniit, puusta käsintehdyt vyyhdinpuut.
Näin, vain tässä ja nyt.
Silmukka toisensa jälkeen, aistimme elämää ja itseämme, sydäntemme ääntä kuunnellen.
- Tibu Borgsten -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti