Pimeässä harmaassa talossani

Kuva: Google

Pienestä pitäen olen tuntenut itseni

perhoseksi.

Olen paennut ikäviä ääniä,

ja jäänyt jähmettyneenä ihastelemaan kaikenlaista pientä,

joka muille on ollut näkymättömissä tai täysin turhaa.

Kaikki tuo on täyttänyt elämäni ystävän lailla,

pitäen minut jo pitkään kiinni elämänilossa sekä elämässä.

Perhosen lailla elän kuin

metamorfosiin kiinni virkattujen vuodenaikojen läpi

jäästä aina auringon lämpöön asti.

Rakastaen eniten aikaa kaiken välimaastossa.

Hyvän odottaminen on parasta mitä elämä kattaa.

Viihdyn varjojeni kanssa pimeyden pesässä,

joka on aina tuntunut pehmeältä sekä hyväilevältä.

On ollut paikka johon piiloutua,

silloin kun tunteeni liekit roihuavat

polttaakseen sisältäni asioita ja tapahtumia 

aina tuhkaksi asti.

Asun pimeässä talossa, johon muut haluaisivat kirkasta valoa.

Mutta haluan kaiken olevan näin

yksinkertaista.

Harmaa on aina ollut lempivärini,

siitä voin kuvitella itseni niihin väreihin

joihin tai joita halajan.

Kait on minulla oikeus olla tällainen ja elää
kuten itse haluan?

Valoa talooni tuo taide.

Musiikki luo kesän ja kaikki tuoksut.

Kuvat rakkaudesta tuovat rakkauden

joka ei puukota sydäntäni.

Ja onhan minulla koira,
joka osaa rakastaa vain ehdoitta.

Hyvä minun on olla,

kuin perhosella.

Kunhan ette saavu luokseni

liian suurin tuntein, äänin tai mielipitein

siitä miten minun tulisi olla..