Kuulen kuinka kitara soi

Kuva & piirros: Tibu Borgstén

Kuulen - kuinka kitara soi

toisin kuin sanasi

jotka tipahtelevat katosta

ja niin kaukana nuo kaikuilevat.

Kuulen - kuinka kitara soi

ja oloni on niin pehmeä ja hiekkainen.

Shhh - sinä kuljet avojaloin jossakin

kuin aavikolle ikuisesti eksyneenä.

Ikkunasta näen nuo niin kauniit pilvet

pujottaessani itseni kevyeeseen mekkoon

ja tuntiessani kuinka istut jossakin - siellä

yksinäisyyteen ja pimeyteen käpertyneenä.

Mutta tämä ei ole sotani

eikä se ole sinunkaan.

Tämä on tie - joka pitää vain kulkea.

Se vain pitää kulkea joskus

jokaisen yksin sisimmässään.

Muistathan aina valoa kohti.

Aina valoa kohti!

Sillä odotan sinua täällä
se kaunis mekko päällä 
säällä kuin säällä. 

Minä kuulen - kuinka kitara soi.

Kuulen sen toivon ja kauneuden.

Tämä on tiemme joka pitää vain kulkea.
Se pitää kulkea.

Vielä tulee se päivä
jolloin astua sisälleni voit.
Pysyvästi ja huuhtoen menneisyytesi 

sulkien sen kuin oven 
lopullisesti takanasi - onneen astuen.