Elämä on opettanut
väännellyt sisintäni - tuskassa
nostellut kauneudellaan - irti maasta
hellinyt hyvyydellään - kyyneliin
heittänyt arvoituksiaan, epäoikeutta eteeni
ratkaistavakseni.
Tämä matka - kuin yhtä
syvyyteen, viisauteen kaivautumista.
Samojen vuodenaikojen alla
ei vain uusiutumista,
vaan juurtumista - mullan tuoksua.
Omaksi itseksi kasvamista.
Kukoistamista sydämestä asti.
Ihminen kun on sisältä kaunis
vasta kun
itse uskoo sitä olevansa.
Vasta silloin muuttuu elämäkin
suureksi.
Ja niin minä katselen taas ulos
ollen onnellinen
ilman Sinua,
vaikka en sitä haluaisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti