Kaksi kokonaista - kolhuista viis
istuivat tahoillansa illansuussa
taivaan alla - jossa lenteli jo kesä.
Kuin uusi - valkoinen paperi
rutistettu, rypistetty ja nurkkaan unohdettu
olivat nämä kaksi - tahoillaan.
Päivät pukivat heitä - toisilleen
ja yöt riisuvat pois kaiken turhan
saaden poskipäihin väriä - ja kaipuuta niin suurta.
Kuin kaksi tyhjää - tuolia
seisoivat vierekkäin kasvotusten
kauniita sanoja säästellen - peläten.
Olivat kuin kaksi - liitutaulua
sinisellä kioskilla
etsien vain oikeaa - maisemaa
eikä koskaan toisiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti