Elämä ei ole niin mustaa ja valkoista.
Pelkkää alastonta usvaa
lapsuuteni meren yllä
harmautta - syviä haavoja jäässä,
kuin miltä kahvilan maisema näytti
kymmenen vuotta sitten.
Kymmenen vuotta olen pyöritellyt
kynää kuin itseäni tuhkassa
sanoitta.
Piirrellyt viivoja
jotka kuorivat itseni - itselleni
näkyväksi ihmiseksi
tuntevaksi.
Olen istunut itsekseni
katsellut rakastuneita
uupuneita vanhempia
kauniisti hiljentyneitä harmaapäitä
koiria, koiria ja koiria
vuodenaikoja sekä
sinisiä hetkiä kahvikuppini takaa.
Ja kun on oikea hetki
oikeassa paikassa - kuten tänään oli
odotellessani - huomasinkin
miten onnellisesti ja kevyeenä istuin itsessäni
sinistä hetkeä odotellen -
kunnes huomasin, että se lensi jo ylitseni
mutta siltikin piirtyi sydämeeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti