Kävelin kuutamolla
sinisyyden syvässä sylissä,
ja puuterilumi tanssahteli
aivan jalkojeni juurilla
kuin haastaen minua leikkiin kanssaan.
Minä haukkailin raikasta ilmaa
pienesti - niin jäätävässä - yössä.
Poskiani punotti, ja
sormenpääni kihisivät keskenään.
Ja tuo tuolla - kuu,
viimeisteli jännitettä maisemaani.
Kun askel askeleelta
voimistui narskunta kenkieni alla,
ja lumisten mäntyjen jälkeen
lumeen heittäytyi suden varjo.
Se seurasi minua
se katseli minua
ja sai minut tuntemaan jotakin outoa.
Vaikka vain varjo oli
tunsin kuinka se vaelsi kehollani
kuin uros - kuin mies.
Vaikka vain varjo oli
helli hellästi - kävi alapurollani
sekoitti hiukseni
ja lopulta suuteli syvästi -
ei ohi mennen.
Sitten hävisi
kuin tuhka tuuleen.
Kuutamolla
voi jokainen kohdata varjonsa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti