Kello
jonka ympärillä pyörimme
kuin viisarit -
ei ole sielukkaita varten,
tässä itsekkyyden valtakunnassa.
Onneksi sentään
On meitä jotka emme ole myynnissä.
Vaan pidämme kiinni
kuin tilhet noukuvista puunlatvoista,
ja näemme kuinka lumi peittää alleen
kaiken nukkuvan.
Talven tulo
sen karu kauneus - kuorii
meitä tahoillamme - kuin
istumme yksin, mut emme yksinäisinä
metsän sylissä lämpimässä.
Mikä voisikaan olla
tätä rauhaa parempaa?
Hitaiden - hiljaisten - äärettömien
aamujen takkatulessa,
jossa avanto haastelee kuin lasta
leikkiin, ja klapit naureskelevat nurkassa.
Tätä on elämä
sieluun piirtyvää hetkeä -
kuin viiniä,
kuin rakastelemista
kellumista kesän yössä.
Ennen kuin kello
ottaa meidät osittain orjakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti